maanantai 5. kesäkuuta 2017

Paikka auringossa

Mainiota maanantaita ystävät! Tälle viikolle on lupailtu kesäisen lempeää säätä ja sehän on kyllä enemmän kuin tervetullutta. Saimme vihdoin ja viimein viikonloppuna tehtyä hieman puutarha- ja terassihommia; trampoliini kasattiin omalle paikalleen ja sainpa jopa ommeltua uudet päälliset pihakalusteiden tyynyihinkin. Nyt sopii siis auringon ja lämmön tulla. Eilen kyllä hetkellisesti (siis silloin kun ei tuullut ja aurinko paistoi kohti kasvoja) tuntui kesältä ja vihdoin päästiin nauttimaan myös kesän ensimmäiset aamukahvit terassilla, parhautta!

Kesäkassi valmiina rannalle  ♥ 

Lauantaina laulettiin Suvivirsi ja toivotettiin hyvää kesälomaa koulukavereille tyttäreni koulun kevätjuhlassa. On se vaan aina yhtä haikeaa ja nostalgista kun pienet koululaiset kouluvuoden päättävät ja kirmaavat kesälaitumille. Ovat kyllä lomansa ansainneet vaikka pitkältähän tuo kesäloma kuulostaa. Haikeana muistelen niitä aikoja kun itse sai lomailla koko kesän.. Kesäloman kunniaksi lauantaina myös grillailtiin ja huomasimme siinä samalla ampiaisen ahkeroineen lomamme aikana grillin kanteen oikein mojovan pesän, hui! Niinpä sitten sunnuntaina pihalla pörräsi kiukkuinen ampiainen kun kaveri villisti koetti pesäänsä löytää. Täytyy toivoa, että tyyppi keksisi nyt jonkin toisen paikan kodilleen, sillä en hirveästi pidä kyseisistä pörisijöistä. Terassilautojen öljyäminen olisi ohjelmassa vielä seuraavien päivien viikkojen aikana ja sitten olisi paikka auringossa valmis.

Ihanaista alkanutta viikkoa Sinulle!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit ♥